Persoonallisuushäiriö on seurausta lapsuudessa alkaneesta kehityksestä – myös biologia ja perinnölliset tekijät vaikuttavat

Persoonallisuushäiriö iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta, mutta se on biologian, perinnöllisten tekijöiden sekä lapsuuden ja nuoruuden kokemusten summa.

Mikä on persoonallisuushäiriö?

Persoonallisuushäiriö on jatkuva ja pitkäaikainen tapa ajatella, havaita, tuntea, käyttäytyä, tulkita maailmaa ja kohdella muita ihmisiä, joka poikkeaa kulttuurin sisäisistä normeista.

Vaikka persoonallisuushäiriöstä kärsivä ei yleensä ole tietoinen ajattelu- ja käytöksensä erosta, se aiheuttaa usein ongelmia ihmissuhteissa. Myös kyky toimia arkielämässä voi kärsiä.

Persoonallisuushäiriötä ei laukaise jokin muu mielenterveyshäiriö, orgaaninen vamma tai muu yksittäinen tapahtuma. Häiriö puhkeaa todennäköisesti ennen aikuisikää, mutta viimeistään varhaisessa aikuisiässä.

Mikä ei ole persoonallisuushäiriö?

Lukeessaan kuvauksia persoonallisuushäiriöistä monet saattavat ajatella, että he itse asiassa kärsivät niistä kaikista.

Kukapa ei ainakaan joskus hakeisi huomiota, vältteli sosiaalisia tilanteita, antautuisi perusteettomille epäilyille, pyrkisi täydellisyyteen, ajattelisi vain omia etujaan…

Jos käytös ei jatku samanlaisena pitkään aikaan ja tilanteesta toiseen, niin kyseessä ei ole persoonallisuushäiriö, vaan vain inhimillinen puristus, joka on osa ihmisen arkielämän kirjaa.

Persoonallisuus voi muuttua myös aikuisiässä ulkoisen tekijän, kuten aivovaurion, vakavan ja pitkittyneen stressin tai traumaattisen tapahtuman seurauksena. Silloinkaan se ei ole persoonallisuushäiriö.

Lisäksi kannattaa muistaa, että ns. normaalin ja häiritsevän käyttäytymisen raja on lähes aina epäselvä.

Vaikka persoonallisuushäiriöt esitetään kategorioina (luokittelusta lisää myöhemmin), ihminen toimii omalla ainutlaatuisella tavallaan maailmassa, eikä häntä ole mahdollista pelkistää yhteen kategoriaan.

Miten persoonallisuushäiriö diagnosoidaan?

Tietysti yöpsykologit saavat tehdä amatöörianalyysejä esimerkiksi julkisuuden henkilöistä – mutta mieluiten vain keittiössä ja yksityisesti.

On kuitenkin aina koulutetun terveydenhuollon ammattilaisen vastuulla diagnosoida mielisairaus tai muu mielenterveyshäiriö diagnostisten kriteerien ja potilaan oireiden ja taustan huolellisen harkinnan perusteella.

Persoonallisuushäiriöiden diagnoosi Suomessa perustuu Maailman terveysjärjestön kehittämään ICD-10-luokitukseen, joka on ollut käytössä vuodesta 1996. (Päivitetty ICD-11-luokitus on jo olemassa, mutta sitä ei ole vielä otettu käyttöön. On arvioitu että se otetaan käyttöön vuonna 2022.)

Yhdysvalloissa on käytössä mielenterveyshäiriöiden ja psykiatristen häiriöiden diagnostiikkajärjestelmä DSM-5.

Psykiatrisia diagnostisia järjestelmiä arvostellaan joskus ankarasti. Niitä pidetään liian jäykinä ja niiden uskotaan leimaavan ihmisiä. Siksi on tärkeää muistaa, että järjestelmän tarkoituksena ei ole luokitella ihmisiä, vaan häiritä ihmisiä.

Persoonallisuushäiriöt ICD-10-luokituksen mukaan (F60)

F60.0 Epäilyttävä persoonallisuus

Epäilyttävä persoonallisuus on persoonallisuushäiriö, jonka ydinpiirrettä kuvailee täydellisesti sen nimi: elämää varjostaa – yleensä perusteeton – epäluulo toisten ihmisten sanoja, tekoja ja motiiveja kohtaan. Lue lisää.

F60.1 Eristävä (skitsoidi) persoonallisuus

Eristäytynyttä persoonallisuutta kuvataan persoonallisuushäiriöksi, jolle on nimensä mukaisesti tunnusomaista eristäytyminen muista ihmisistä. Tästä persoonallisuushäiriöstä kärsivä henkilö vetäytyy tyypillisesti omiin olosuhteisiinsa ja katoaa mielikuvitusmaailmaansa.

F60.2 Epäsosiaalinen persoonallisuus

Epäsosiaaliselle persoonallisuudelle on ominaista muun muassa välinpitämättömyys toisten tunteita ja sääntöjä kohtaan, vaikeus ylläpitää ihmissuhteita sekä matala turhautumiskynnys ja aggressiivinen käyttäytyminen.

F60.3 Emotionaalisesti epävakaa persoonallisuus

Epävakaa persoonallisuus on persoonallisuushäiriö, jolle on tunnusomaista emotionaalinen epävakaus, impulsiivisuus ja äkilliset mielialan vaihtelut. Epävakaa persoonallisuushäiriö jaetaan iPulsiiviseen häiriötyyppiin (F60.30) ja rajahäiriötyyppiin (F60.31).

F60.4 Huomiota hakeva persoonallisuus (histrion)

Huomiota herättävä persoonallisuus on persoonallisuushäiriö, jolle on ominaista teatraalisuus, itsekeskeisyys, flirttailu ja pinnallinen tunne-elämä.

F60.5 Vaativa persoonallisuus (pakko-oireinen, joskus anankastinen)

Vaativa persoonallisuus on persoonallisuushäiriö, jolle on ominaista muun muassa joustamattomuus, voimakas kontrollin tarve ja perfektionismi.

F60.6 Estynyt persoonallisuus

Häpeän ja riittämättömyyden tunne on läsnä vammaisen ihmisen elämässä. Välttämällä häpeää ja hämmennystä vammainen henkilö, jolla on persoonallisuus, välttää myös monenlaisia arjen sosiaalisia tilanteita.

F60.7 Riippuvainen persoonallisuus

Riippuvainen persoonallisuus on persoonallisuushäiriö, jolle on ominaista takertuminen muihin ihmisiin ja kohtuuton lopettamisvaikeus.

F60.8 Muut määritellyt persoonallisuushäiriöt

Tähän luokkaan kuuluvat häiriöt, jotka puuttuvat sairausluokituksesta, mutta jotka täyttävät F60:ssa määritellyt persoonallisuushäiriön yleiset kriteerit.

Näihin lukeutuvat narsistiset, epäkypsät, passiivis-vihamieliset, psykoseuroottiset, masentuvat, eksentriset tai “pysähdyksissä olevat” persoonallisuudet.

Haltlose on saksaa ja tarkoittaa rajoittamatonta tai rajoittamatonta. Haltlose-persoonallisuushäiriölle on ominaista lyhytnäköisyys, itsekkyys, hedonismi, vastuuttomuus ja kyvyttömyys ankkuroida omaa identiteettiään menneisyyteen tai nykyhetkeen.

F60.9 Muut määrittelemättömät persoonallisuushäiriöt

F61 Sekalaiset ja muut persoonallisuushäiriöt

Sairaus, jossa on monia F60-ryhmän piirteitä, mutta ei hallitsevaa oiretta, joka mahdollistaisi tarkemman diagnoosin. Sekahäiriöiden diagnosointi on vaikeampaa kuin F60-häiriöissä.

Persoonallisuushäiriöiden luokittelu DSM-5-järjestelmän mukaan

DSM-5-luokituksessa on 10 persoonallisuushäiriötä. Ne on jaettu kolmeen luokkaan, nimittäin klusteriin.

Klusteri A

  • epäilyttävä persoonallisuushäiriö
  • Skitsoidinen persoonallisuushäiriö
  • skitsotyyppinen persoonallisuushäiriö

Klusteri B

  • antisosiaalinen persoonallisuushäiriö
  • epävakaa persoonallisuushäiriö
  • huomiota hakeva persoonallisuushäiriö
  • narsistinen persoonallisuushäiriö

Klusteri C

  • välttävä persoonallisuushäiriö
  • riippuvainen persoonallisuushäiriö
  • pakko-oireinen persoonallisuushäiriö

Kuka saa persoonallisuushäiriön?

Monien persoonallisuushäiriöistä kärsivien ihmisten historiassa on vaikeita kasvuolosuhteita. Esimerkiksi lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö ja väkivalta moninkertaistavat riskin sairastua persoonallisuushäiriöön.

Myös geneettiset tekijät todennäköisesti vaikuttavat. Esimerkiksi epäilyttävän persoonallisuushäiriön tiedetään olevan yleisempää skitsofreniaa sairastavilla sukulaisilla kuin kontrolliryhmillä. Perinnöllisyydellä voi myös olla rooli narsististen, epävakaiden, epäsosiaalisten ja huomiota hakevien persoonallisuuksien taustalla.

Biologialla on myös väliä. Esimerkiksi kohonneet testosteroni- ja estrogeenitasot voivat liittyä impulsiivisiin piirteisiin. Epäsosiaalisilla ihmisillä on sen sijaan havaittu frontaalisen harmaan aineen vähenemistä.

Psykodynaamisten selittävien mallien mukaan persoonallisuushäiriön kehittymiseen vaikuttaa lapsen yksilöllistymiskehityksen häiriö.

Kuinka yleisiä persoonallisuushäiriöt ovat?

Kansainvälisten tutkimusten mukaan persoonallisuushäiriöiden esiintyvyys väestössä on 5–15 %. Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan nuorten suomalaisten aikuisten persoonallisuushäiriöiden esiintyvyys on noin 7 prosenttia.

Perusterveydenhuollon palveluita käyttävistä osuus on noin 20 prosenttia ja psykiatrisessa hoidossa 30–50 prosenttia.

Häiriöt ovat hieman yleisempiä miehillä kuin naisilla – vaikka epävakaat ja riippuvaiset persoonallisuudet ovat yleisempiä naisilla.

Miten persoonallisuushäiriöitä hoidetaan?

Persoonallisuushäiriön hoitaminen on usein vaikeaa, koska häiriötä sairastava henkilö ei koe tarvitsevansa apua tai koska hän pitää ja tuntee kuuluvansa ajattelu- ja käyttäytymistapaansa.

On tavallista, että persoonallisuushäiriöstä kärsivä henkilö hakeutuu lääkärin hoitoon, ei välttämättä itse persoonallisuushäiriön takia, vaan liitännäisongelman, kuten masennuksen tai ahdistuneisuuden vuoksi.

Pitkäaikainen psykoterapia, joka viestii huolenpidosta ja kunnioituksesta ja rakentaa luottamusta, on avainasemassa persoonallisuushäiriön hoidossa.

Persoonallisuushäiriöstä kärsivän henkilön hoidossa ei ole vakiintunutta käytäntöä. Lääkitys kohdistuu usein samanaikaisten sairauksien, kuten masennuksen, tai ongelmallisten oireiden, kuten väkivaltaisen tai itsemurhakäyttäytymisen, hoitoon.

Lääketerapian haasteena on, että monet persoonallisuushäiriöistä kärsivät käyttävät lääkettä epäsäännöllisesti tai eivät välttämättä noudata annosteluohjeita.

Tieto on myös valtaa. Mitä paremmin persoonallisuushäiriöstä kärsivä ymmärtää oman häiriönsä, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on oppia elämään tyydyttävää elämää häiriöstä huolimatta.

Leave a Reply

Your email address will not be published.